keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Abortti





Kuva voi kertoa enemmän, kuin sanat...

Tässäpä aika karu kuva... Kuva on otettu meidän oppikirjamme sivulta. Selailin kirjaa ja pysähdyin. Juuri tähän kohti. Kuvassa on kahden etusormen päällä lepäävä abortoitu alkio. Kirjassa kuvan vieressä on kysymys "Milloin ihmisestä tulee ihminen?"

Kun naisen elimistössä on suotuisat olot, voi munasolusta kehittyä alkio. Mikäli naisen elimistö ei jaksa kantaa raskautta koko raskauden ajan, on jo 25 raskausviikolla tehokkaan hoidon avulla mahdollista pelastaa syntyvä lapsi. Suomen terveydenhuolto on näiltä osin erittäin kehittynyttä ja tehokasta. Normaalisti raskaus kestää noin 40 raskausviikkoa, jonka aikana alkiosta kehittyy vauva, joka on valmis näkemään päivän valon. Ihminen on kykenevä täysin itsenäiseen elämään vasta lähempänä 20 ikävuotta...

Oppikirjani heitti ilmaan kysymyksen. "Lopetetaanko abortissa ihmiselämä vai estetäänkö vain kohdussa olevaa solurykelmää kehittymästä?"
Mielestäni abortissa ei päätetä ihmisen elämää. Tietysti ei voida sanoa sikiön olevan ihminen ennen tiettyä ajanjaksoa tai, että tietyn ajanjakson jälkeen sikiö on ihminen. Se raja, milloin sikiö voi selviytyä, on häilyvä. Mielestäni alkio eikä sikiö ole erillinen olento tai etenkään ihminen, koska se ei voi tulla toimeen kohdun ulkopuolella. Tietysti sikiössä on sama geneettinen informaatio, kuin aikuisessa ihmisessä, mutta usein raskaus päättyy keskenmenoon niin, ettei nainen edes tiedä olleensa raskaana. 

Mielestäni on parempi tarjota abortin mahdollisuus naiselle, mikäli hän ei koe olevansa kykenevä psyykkisestä, fyysisestä tai sosiaalisesta syystä kantamaan lasta raskauden aikana tai ottamaan siitä vastuuta syntymän jälkeen. Halvemmaksi yhteiskunnalle tulee mahdollistaa abortti (etenkin nuorille äideille tai vaikka raiskauksen myötä raskaaksi tulleelle) naiselle, kuin myöhemmin hoitaa psyykkisiä ongelmia ja mahdollisia muita perheen sisäisiä ongelmia, jotka johtuvat siitä, ettei nainen ole ollut kykenevä äidiksi. Pahimmissa tapauksissa se voi johtaa rankkaan perheväkivaltaan, päihdeongelmiin, lapsen huostaanottoon ja hurja esimerkki olivat Oulun lapsisurmat. 

Tietysti aborttiin lähdettäessä täytyy ratkaisua miettiä tarkasti. Lääkärit ja sairaanhoitajat varmistavat useiden keskustelujen kautta, että ratkaisu on oikea. Koskaan se valinta ei ole helppo ja se muistuttaa olemassa olostaan ja olemattomuudestaan pitkin myöhempää elämää, mutta usein sillä on vältetty edellä mainitut vakavemmat ongelmat. Tietysti aina ei voi sanoa, että tilanne noin kärjistyisi. Voi äidin ja lapsen vaikea alkutaipale muuttua vahvaksi äiti-lapsi suhteeksi. 

Loppuun voisin linkata videon pätkän, joka käsittelee hieman parodisesti aborttia. Itse en oikein tiennyt, mitä videosta olisin ajatellut...










tiistai 16. joulukuuta 2014

Tunnin sisältöjä

Moikka moi...

Mitäs te olette mieltä seuraavasta:
Kenellä on oikeus hedelmättömyyshoitoihin ja keinosiemennykseen? Onko se homo ja lesbo pareille sallittu muoto saada lapsia?

Omasta mielestäni, kun tällaisiin hoitoihin lähdetään, täytyy olla avo- tai avioliitossa. Homopareille sen myös soisin avioliiton sisään:) Parisuhteen täytyy olla riittävän vahva kantamaan lapsen tuoman vastuun ja velvollisuudet.

Usein lapsia haluavat homo ja lesbo parit voivat olla jopa kiintyneempiä siihen lapseen, kuin sellaiset parit, jotka voivat luonnollista kautta saada lapsia. Tietysti ei ole sen suurempaa rakkautta, kuin vanhempien rakkaus lasta kohtaan:)

Tässäpä keskeltä tuntia pieniä pohdintoja...

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kurssin teemat (muokattu)

Unohdin tonne kirjotella meidän kurssin teemoista.. Kyllähän ne selviää tietty teksteistä, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin listaan ne kuitenki tähän alle:)

Ma 15.12 Lääketieteen eettiset kysymykset
Ti 16.12 Kohdunvuokraus, sikiödiagnostiikka, abortti ja hoidon priorisointi
To 18.12 Geenimanipulaatio
To 8.1 Sairauden ja kuoleman kohtaaminen
Ma 12.1 Eutanasia
Ti 13.1 Seksuaalietiikka
To 15.1 Median moraali
Ma 19.1 Sodan ja rauhan kysymykset, sekä globaali etiikka
Ti 20.1 Rasismi ja ihmisoikeudet

En välttämättä samana päivänä kirjottele, mutta heti, kun ehdin:))

OIVOI! Mitä mä oon tekemässä? :D

Tämmönen tapa oppia ja pohtia on miulle ihan uus.... 

Mistä oikein on kyse?

Elikkäs kyseessä on siis miun oppimispäiväkirja lukion pakollisen uskonnon kurssin etiikan osiosta:) Me opiskeltiin jo kirjan ( Uusi Arkki 3) alkuosa, joka tulee myös koepäivänä tentittäväksi ja tämä blogin rääpäle korvaa miun toisen koe-esseen:)

Mä varmaan tuun kirjottelee tänne muutakin pohdintaa tän jakson varrelta, mutta etenkin sitte oppituntien aiheista blogitekstejä.. Mä toivon, että edes jollain tasolla nautit tän blogin lukemisesta. Tekstejä saa kommentoida ja toivon oikeastaan, että kommentoit niitä... Ois kiva lukee muidenki ajatuksia asioista:)

Kuka mä oon?

Mä oon 18 vuotias Kajaanin lukion abiturientti. Käyn siis uskonnon viimeistä pakollista kurssia, joka on etiikkaa, kuten varmaan yltä kävi selväksi :D
Mulla ois tarkotus valmistua ylioppilaaks nyt keväällä, mutta muiden jäädessä tän jakson lopussa lukulomalle, mä vaan jatkan koulun käytävän tallaamista... 
Pitää olla optimisti ja ajatella, että tämäkin menee ohi :D

Nyt mä taidan lähtee pohtimaan mun ekaa etiikan postausta, mutta ennen sitä on pakko saada RUOKAAAAAA! Kamala nälkä:))

MOIKKA:)